Amerikkalaiset pannukakut

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sekoita muut aineet keskenään sähkövatkaimella, lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan jatkuvasti sekoittaen. Taikinan pitää olla melko paksua. Anna taikinan turvota puolisen tuntia ennen paistamista.

Paista pannukakut miedolla lämmöllä molemmin puolin. Pannukakkujen tulee olla paksuhkoja ja noin CD-levyn kokoisia. Älä paista pannukakkuja liian kuumalla pannulla, sillä taikinassa oleva sokeri palaa helposti keskustan jäädessä vielä raa’aksi.

Tarjoiluehdotuksia

Pannukakut voi tarjoilla suolaisella tai makealla lisukkeella. Alla on muutama ehdotus.

Makeita: Hillot, sulatettu suklaa, suklaakastike, jäätelö, kermavaahto, hedelmäsalaatti, vaahterasiirappi.

Suolaisia: Savukala, kinkku, tonnikala, grillattu broileri, juustoraaste. Nämä kaikki voidaan sekoittaa esimerkiksi smetanaan ja maustaa hyväksi katsomallaan tavalla.

Tulosta PDF Takaisin