Kuullota selleriraastetta, murskattuja valkosipulinkynsiä ja hienonnettu chiliä oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan. Kaada pannulle tomaattikastike ja pienityt latva-artisokanpalat. Sekoita, ja lisää kokonaiset oliivit. Mausta kasvikset suolalla. Jätä seos pannulle hautumaan siksi aikaa, kun valmistat toisella pannulla hapanimelät sipulit.
Kuullota sipulirenkaita oliiviöljyssä pehmeiksi. Lisää sipulin joukkoon viinietikka ja sokeri. Paista seosta niin kauan, että etikka on haihtunut ja sokeri on sulanut sipulien joukkoon.
Yhdistä sipuliseos kasviksiin, sekoita ja anna kasvislisäkkeen hautua vielä hetken. Tarkista suolan määrä ennen tarjoilua.