Marinadi:
Leikkaa broilerien koivet ja reidet erikseen, poista samalla myös nahka. Sekoita marinadin ainekset yhteen. Laita broilerinpalat muovipussiin ja kaada marinadi lihapalojen päälle. Hiero marinadi tasaisesti broilerinpalojen ympärille. Anna lihojen marinoitua vähintään pari tuntia jääkaapissa.
Paista koivet ja reisipalat 175° uunissa noin 45 minuuttia.
Salamisalaatti
Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan. Poista chilistä siemenet ja hienonna se pieneksi silpuksi. Kuori valkosipulinkynnet ja raasta tai murskaa ne. Pane kaikki salaattiainekset astiaan, mausta mustapippurirouheella ja sekoita huolellisesti. Lisää jogurttia salaattiin sen verran, että koostumuksesta tulee melko kiinteä. Anna salaatin maustua jääkaapissa noin tunnin ajan ennen tarjoilua.