Harissalla maustetut silakkapihvit

Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Ripottele fileiden päälle suolaa. Kalaruoissa saa yleensä olla sitä melko reilusti. Sekoita hyvä määrä kuivattua tilliä harissan joukkoon. Levitä ohut kerros tahnaa silakkafileelle, käännä toinen likimain samankokoinen filee sen päälle. Kun kaikki silakkapihvit on kasattu, pyöritä ne kauttaaltaan ruisjauhoissa.

Laita kuumalle paistinpannulle 20-30 grammaa voita. Anna voin sulaa ja heran kiehahtaa (voissa oleva vesi haihtuu), ennen kuin laitat pihvit pannulle paistumaan. Paista pihvejä pari minuuttia kummaltakin puolelta. Valmiit pihvit voi laittaa uuniin odottamaan tarjoilua. Tarjoile limettikastikkeen ja hernesoseen kera.

Harissa on voimakas tunisialainen maustetahna, jonka käytössä on syytä olla varovainen, sillä harissassa on reilusti chiliä. Harissaa on saatavilla ainakin etnisiä ruokatarvikkeita myyvistä liikkeistä. Harissa Wikipediassa.

Limettikastike:

Pese limetti huolellisesti tai käytä luomulimettiä. Raasta sen kuori hienoteräisellä raastimellla ja purista hedelmälihasta 2-3 teelusikallista mehua. Sekoita kuoriraaste ja mehu kermaviilin joukkoon. Lisää kastikkeeseen suola ja sokeri, sekä aavistuksen verran chilijauhetta. Sekoita mausteet kastikkeeseen ja anna makujen tasaantua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

Hernesose:

Kiehauta pakasteherneet suolavedessä kuumiksi. Kaada lämpöiset herneet tehosekoittimeen. Lisää joukkoon kaikki mausteet ja kermaviili. Soseuta ja tarjoile heti.

Tulosta PDF Takaisin