Iidman.netissä on ruokaohjeita joissa käytetään mahdollisimman vähän puolivalmisteita tai muita valmiita tuotteita.
Ruokaohjeet ovat lähes poikkeuksetta kohtuullisen helppoja valmistaa, mutta vaativat yleensä pitkähkön valmistusajan joko marinoinnin tai hauduttamisen vuoksi.
Ohjeissa käytettävät mausteet ovat pääsääntöisesti löydettävissä tavallisista ruokakaupoista, osa kuitenkin löytyy esimerkiksi etnisiä ruokatarvikkeita myyvistä kaupoista.
Jos ohjeissa on määritelty mausteen määrä, se on aina viitteellinen. Käytä omaa harkintaa, vallankin voimakkaampien mausteiden kanssa. Esimerkiksi chilin kohdalla kannattaa noudattaa omia mieltymyksiä ja määriä.
Jokaisessa ohjeessa on "Tulosta" -nappi. Ohje tulostuu nappia painamalla niin, että mitään tulostimen asetuksia ei tarvitse muuttaa. Ohjeet ovat saatavilla myös PDF-muodossa. PDF-tiedostoihin löytyy nappi, jota painamalla tiedosto aukeaa. Näin ohjeen voi tallentaa omalle koneelleen tai tulostaa.
Palautetta ruokaohjeistamme voit antaa sähköpostilla postit@iidman.net tai palautelomakkeella. Ruokaohjeiden etsiminen käy kätevästi ruokaohjehaulla.