(Arroz con Pollo)
Kuori sipulit, hienonna ne ja murskaa valkosipulinkynnet. Huuhtele paprika ja kuutioi se. Valmista kanaliemi kuutiosta tai fondista. Suikaloi rintafileet.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää broilerinsuikaleet pannulle ja ruskista niitä noin kymmenen minuutin ajan. Nosta suikaleet pannulta ja laita tilalle riisi, sipulit ja valkosipulimurska sekä paprikakuutiot. Kuullota viitisen minuuttia.
Lisää pannulle kanaliemi ja limetin mehu, pippuri, chili, sahrami, kurkuma ja laakerinlehdet. Kuivatun basilikan voi lisätä tässä vaiheessa. Mikäli käytät tuoretta yrttiä, se lisätään vasta vähän ennen ruoan valmistumista.
Anna liemen kiehahtaa ja lisää tomaattimurska. Nosta paistetut broilerinsuikaleet päällimmäisiksi ja anna ruoan hautua pienellä lämmöllä kannen alla noin 45 minuuttia.
Kun riisi on lähes kypsää, ruokaan sekoitetaan tuore basilika. Suolan määrä on hyvä tarkistaa. Kanaliemessä on suolaa, mutta sitä ehkä tarvitsee lisätä.
Anna ruoan hautua vielä muutaman minuutin ajan, kunnes riisi on varmasti kypsää. Tumman riisin kypsymisaika on lähes kaksinkertainen verrattuna valkoiseen pitkäjyväiseen riisiin.