Pohja:
Täyte:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja nypi se jauhojen joukkoon. Lisää kylmää vettä tippa kerrallaan, kunnes taikina on kiinteätä ja kasassa pysyvää.
Jaa taikina kahteen osaan pohjaa ja kantta varten. Pohjataikinan määrä on hieman suurempi. Voitele ja korppujauhota piiras- tai rengasvuoka. Taputtele pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoihin ohueksi kerrokseksi. Tee kansipala samalla tavalla tuorekelmun päällä. Siirrä vuoka ja kansipala jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Vatkaa kananmunat, sokeri ja maissi- tai perunajauho vaahdoksi. Lisää vaahtoon voisula ja mustikat. Kaada täyte vuokaan. Käännä talouskelmu ylösalaisin ja aseta kansipala täytteen päälle. Poista kelmu varovasti. Painele haarukalla tai nypi sormin reunat ja kansi toisiinsa kiinni. Pistele haarukalla kanteen muutamia reikiä.
Paista piirasta ensin kymmenen minuuttia 200 asteessa, laske lämpö 175 asteeseen ja paista vielä puoli tuntia. Anna piiraan jäähtyä pari tuntia ennen tarjoilua, jotta täyte ei valuisi. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.