Leikkaa paisti sentin paksuisiksi ja noin 5 x 5 sentin kokoisiksi siivuiksi (keskimäärin 40 grammaa/siivu), nuiji kevyesti. Paista siivut parilapannulla kauniin ruskeiksi samalla suolaten ja pippuroiden mustapippurirouheella. Laita lihasiivut kerroksittain uunivuokaan, lorauta hieman worcestershiresaucea päälle.
Freesaa pannulla hienonnetut sipulit, murskatut valkosipulit sekä kokonaiset halkaistut chilipalot, joista siemenet ja kanta on poistettu. Kaada kuullotuksen jälkeen lihapalojen päälle uunivuokaan.
Lisää vuokaan tölkki paseerattuja tomaatteja sekä timjamia. Mikäli nestettä vaikuttaa olevan liian vähän, lisää myös 1-2 desilitraa kasvislientä. Laita uunivuoka kansi päällä ensin 175° uuniin, laske lämpötilaa reilun puolen tunnin kuluttua 125°. Anna ruoan hautua muutaman tunnin ajan. Lisää kastikkeeseen säilötyt chilit hienonnettuna ja siemenet poistettuna noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
Ruokaan lisättävän chilin on hyvä olla maultaan "karvasta", sillä se on omiaan mureuttamaan naudan lihaa. Chiliä ei missään tapauksessa saa olla liikaa. Säilykechilejä voi käyttää kohtuullisen huolettomasti, koska niiden polte on yleensä melko vähäinen. Säilöttyjä jalapeñoja tähän ruokaan ei kannata käyttää.
Annokseen laitetaan 3-5 pihviä ja valutetaan kastiketta päälle.