Possurulla

Täyte:

Valmista ensin täyte. Paista pekonikuutiot kuumalla pannulla rapeiksi. Lisää pannulle ranskankerma ja murennettu sinihomejuusto sekä mausteet. Hauduta, kunnes juusto on sulanut. Anna täytteen jäähtyä sen aikaa, kun käsittelet lihan.

Poista fileestä kalvot ja rasvat ja leikkaa ylhäältä halki noin kolmasosan korkeudelta, älä kuitenkaan leikkaa yläosaa irti. Toista alapuolelle sama, mutta toisesta suunnasta. Näin saat fileen käännettyä "auki". Jos filee on kovin matala, leikkaa vain yhdestä suunnasta.

Levitä täyte levyksi leikatun lihan päälle ja kääri liha rullalle. Sido rulla kiinni puuvillalangalla. Levitä rullan päälle reilusti pippureita tai possumausteseosta ja jätä liha muovipussiin tai -rasiaan jääkaappiin maustumaan useammaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Paista filee uunissa 175° folion alla noin 45 minuuttia. Ota folio pois ja nosta uunin lämpö 225° noin kymmeneksi minuutiksi, kunnes liha on saanut kauniin ruskean värin. Ota liha pois uunista ja anna fileen vetäytyä folioon käärittynä neljännestunnin. Poista puuvillalanka ympäriltä ennen tarjoilua.

Tulosta PDF Takaisin